Entä jos sittenkin yrittäjäksi!

Helmikuun ihanat aurinkoiset päivät tuovat virtaa myös ajattelutyöhön. Niinpä mieleni onkin aktivoitunut jälleen kerran pohtimaan tulevaisuutta.

Työrintamalla on tapahtunut pieniä muutoksia parempaan päin. Keikkaa riittää hoivakodilla niin, että aktiivimallin vaatimat tunnit ovat jo plakkarissa ja muutakin työtä tarjotaan.

Jos tekisin keikkaa yrittäjänä, 241 euron ansio yritystoiminnasta vastaa palkansaajan 18 tunnin työpanosta 65 maksupäivän tarkastelujakson aikana.

Ja nyt uutena mahdollisuutena on neljän kuukauden yrittäjyys työttömyysetuudella.

Pitkäaikaistyöttömän mieli loistaa kilpaa auringon kanssa!

Kokeilisinko yritystoimintaa työttömyysetuudella?

Vuoden 2018 alusta tuli voimaan lakimuutos, joka mahdollistaa oman liikeidean testauksen neljän kuukauden ajan ilman, että yrittäjyyden pää- tai sivutoimisuutta arvioidaan TE-toimiston toimesta. Toki toiminnasta saadut tulot on ilmoitettava etuuden maksajalle siltä ajalta, ja ne vähentävät saatua etuutta samoin kuin palkkatulot.

Yritystoiminnan alkuvaihe on yleensä rahallisesti tiukkaa aikaa. Tämä kokeiluaika mahdollistaa esim. yrityksen alkumarkkinoinnin ja asiakashankinnan, jolloin tuloja toiminnasta ei vielä ole. Tähän kun yhdistää vielä laskutuspalvelun, on nopea lähteä testaamaan siipiään. Ja jos tuuli ei kanna, on kokeilu helposti lopetettavissa, toisin kun yrityksen perustamisen jälkeen.

Vasta tässä vaiheessa mukaan tulee TE-toimisto. Se arvioi yrittämisen laadun sivu- tai päätoimiseksi  neljän kuukauden kuluttua aloittamisesta. Arviointiin ei suinkaan vaikuta toiminnasta saadut tulot, vaan siihen käytetty aika.

Kokeilun aikana on kuitenkin haettava kokoaikatyötä, eikä neljän kuukauden yrittäjyyskokeilu ole pätevä syy kieltäytyä tarjotusta työstä tai työllistymistä edistävistä palveluista. Toisaalta, jos on aihetta kieltäytyä työstä, sehän tarkoittaa vain, että oma yritystoimintasi on kannattavaa!

No mitenköhän tätä hyödyntäisi?

Tiedän missä olen hyvä. Olen hyvä organisaattori, aikatauluttaja ja tilaisuuksien emännöijä. Vastuullani olevat tapahtumat alkavat minuutilleen silloin kun pitää, tai ainakin minä olen valmiina silloin. Muistahan en voi mennä takuuseen.

Hoidan Tampereen Seudun Yrittäjänaisten huoneiston vuokraustoimintaa ja mietinkin voisiko tätä tuotteistaa enemmän. Pari muuta toimeksiantajaa olisi hyvä olla lisäksi. Ja tarvittaessa tehdä hoivakodille keikkaa perusturvana. Ja siihen päälle kirjoitusjuttuja, niin on monipuolista ja mielekästä tekemistä.

Esteet yrittämiselle ovat nyt todella matalat. Ruutuvihko esille ja tuotteistamaan omia palveluja!

 

Terveisin Ilona